perjantai 31. toukokuuta 2013

Terveisiä aamulenkiltä!

Vein auton huoltoon tänään aamulla klo 7.15 ja lähdin huoltamon pihalta suoraan lenkille. Kirjoittelin keväällä street teamin blogiin aamutreeneistä ja lupasin ottaa itsekin aikaisemmat aamutreenit ohjelmaani kevään aikana, mutta aika vähäisiksi ne todella aikaiset treenit ovat jääneet! Tämä klo 7.30 lenkille lähtö oli siis minulle hyvä suoritus! :) Tänään on vielä vapaapäivä, joten olisi ollut mahdollista myös nukkua pitkään, mutta koska auto oli vietävä huoltoon, päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja juosta kotiin kiertoreittejä. 


 Aamu oli aivan mielettömän kaunis, lämmin ja aurinkoinen. Olin ennen lenkkiä vähän kahden vaiheilla, että juoksenko vain lyhyen lenkin vai kuitenkin pitkän, mutta jalat tuntuivat alusta asti hyviltä, joten pitkä lenkki siitä tuli. Koska lähdin liikkeelle muualta kuin kotoa löysin taas uusia mahtavia lenkkipolkuja ja tykkäsin juoksemastani reitistä todella paljon.Uusien juoksureittien tutkiminen on mielestäni yksin hauskimpia juttuja juoksemisessa ja ne tuovat lenkkeilyyn mukavaa vaihtelua. Keskivauhti oli tänään 5:57 eli hyvin rauhallinen. En ottanut sykevyötä mukaan ollenkaan, vaan päätin juosta fiiliksen mukaan kroppaa kuunnellen. 

Tapiolassa Otsolahden ympäri kiertää ihana lenkkipolku :)
Otsolahden maisemia
Otsolahden pienvenesatama
Nokkalan venesatama Matinkylässä

Päivän reeni :) ja kovin naarmuinen rakas Garmin<3
 Lenkin pituudeksi tuli lopulta 22,22km. Aikaa meni 2h 12minuuttia ja fiilis oli hyvä :) Tankkailuun vedin yhden GU-geelin sekä EasyBodyn pienen proteiinipatukan matkan varrella + vettä/urheilujuomaa. Helteessä juoksemiseen on nyt totuteltava, sillä elokuussa maratonilla keli voi olla mitä tahansa. Onnekseni olin muistanut laittaa aurinkorasvaa ennen lähtöä, sillä muuten olisi kyllä iho palanut tuolla auringon porottaessa.

Nyt ruokaa ja lisää venyttelyitä! Kivaa perjantaita! :) Ja tsemppiä kaikille Tukholmassa huomenna juokseville, pidän teille peukkuja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti