torstai 17. elokuuta 2017

Espanja kutsuu

Kolme viikkoa saaristokesän loppumisesta on kulunut todella nopeasti ja huomenna koittaakin meidän lähtö Madridiin syksyksi. Täältä voit lukea lisää, miksi olemme sinne menossa, jos se on mennyt ohi! :) En ole ehkä ihan vielä sisäistänyt, että ollaan todella siellä 4 kuukautta eikä tulla vain muutaman viikon päästä takaisin! Fiilikset ovat innostuneet. On tosi kiva lähteä, sillä tämän parempaa ajoitusta ei tälle ulkomaankomennukselle voisi olla, kun olen vielä hoitovapaalla ja lähteminen on suhteellisen helppoa. On tietysti ihanaa myös nähdä Henriä, sillä olemme olleet pari viikkoa nyt erossa, kun hän lähti jo aikaisemmin. Islakin kaipaa isiä jo kovasti. Kohta saadaan taas perhe kokoon. Paitsi tietysti Mila, joka jää tänne hyvään hoitoon. <3 

Kolmeen viikkoon kotona saaristokesän jälkeen on mahtunut todella paljon ohjelmaa, mutta se oli tarkoituskin. Nyt onkin hyvä lähteä hengähtämään Madridiin, hehe! Olemme nähneet kavereita leikkitreffeillä, kävelytreffeillä, rannalla, retkellä, Hoplopissa ja kylässä..

Kävelytreffit Jennyn kanssa <3

Äideillä oli hauskaa Hoplopissa! :D

Lapset ja äidit retkellä Soukanniemessä <3

Iltakävelyt Haagassa




Pulikointia mökkijärvessä

Meidän vanhan leikkimökin aarteita


Ehdittiin piipahtaa lyhyesti myös Karjalohjan mökillä ja vietettiin huikea maratonviikonloppu Töölössä. Paljon ihania muistoja, joita kantaa mukana syksyllä, kun kaverit ja perhe ovat kauempana! <3 

<3

Hali ystävälle <3

Ystäviä on halattu tiukasti ja sanottu, että nähdään pian! <3 Moni on onneksi tulossa käymään meidän luo, joten ikävä ei tule toivottavasti liian kovaksi. Tänään vielä nähdään perhettä ja juodaan lähtökahvit. 

Huomenna tosiaan lennetään Islan kanssa kaksistaan sinivalkoisin siivin Madridiin, jossa Henri on jo meitä odottamassa. Madrid on näyttänyt Henrin lukuisissa kuvissa aivan ihanalta ja uskon, että viihdymme siellä hyvin! En malta odottaa, että pääsemme tutkimaan kaupunkia. Meidän vuokrakämppä alkaa myös olemaan valmiina meidän tuloon, kun Henri kävi vielä hankkimassa sinne joitakin puuttuvia tavaroita. Ikeasta, mistäs muualta. 

Vielä tässä on paljon tehtävää ennen lähtöä, sillä pakkaukset ja siivoamiset ovat jääneet aika viime hetkeen, kaiken muun hauskan mentyä edelle. Toivotaan, että lento menee huomenna hyvin taaperon kanssa ja pääsemme turvallisesti perille. Seuraavan kerran kirjoittelenkin sitten Madridista kuulumisia! Seurailkaahan Instagramissa siihen asti! 

Ihanaa loppukesää ja alkavaa syksyä teille kaikille Suomeen tai missä olettekin! <3

-Karoliina 


Seuraa Instagramissa/Facebookissa/Bloglovinissa

maanantai 14. elokuuta 2017

HCM 2017: maraton joka ei unohdu koskaan

Lauantaina juoksin elämäni neljännen maratonin ja ensimmäisen Islan syntymän jälkeen. Mikä elämys siitä tulikaan. Ehdottomasti mieleenpainuvin juoksukokemus ikinä. Maaliin saavuin huonoimmalla maratonajallani (netto 4:33:20), mutta olen ylpeä itsestäni, että taistelin läpi henkisen seinän, hiostavan helteen ja lopussa kovimman myrskyn, jonka olen koskaan nähnyt. Melkein nousee kyyneleet silmiin, kun kirjoitan tätä. Mutta palataanpa ihan alkuun, tästä raportista tulee pitkä...


Juoksun jälkeen lämpimässä jo hymyilyttää

Olin koko maratonia edeltävän viikon jännittyneissä tunnelmissa. Meillä oli Islan kanssa puuhaa vaikka kuinka paljon, joten se piti ajatukset poissa maratonista, mutta aina kun ajattelin sitä, perhoset hiipi vatsanpohjaan. Aloitin hiilaripainoitteisen ruokavalion hyvissä ajoin viikolla (söin kaikilla aterioilla hiilareita pieniä annoksia), tein paljon lihashuoltoa ja pientä jumppaa etenkin corelle/pakaroille ja pyrin huolehtimaan nestetasapainosta. Kroppa alkoi loppuviikosta tuntua jo aika hiilaripöhöiseltä ja halu päästä  juoksemaan oli kova. Perjantaina olin töissä HCM-expossa tekemässä somejuttuja ja päivä menikin todella nopeasti.






Lauantaiaamu (maratonpäivä) valkeni aurinkoisena ja hiostavana. Meillä oli ohjelmassa heti aamulla Minimarathon Islan kanssa. Siskoni lähti onneksi myös mukaan, sillä juoksevan taaperon ja rattaiden navigoiminen yksin olisi ollut pieni haaste. Otettiin matkalla Eläintarhan kentälle pienet verryttelyhölkät ja jalat tuntuivat hyviltä, mutta jestas miten hiostava ilma oli! Totesin, että nestetankkaukseen on todella panostettava tänään ja lisäsuolaa on saatava myös. 




Minimaratoonarille pienet tankkaukset ennen lähtöä! :) 

Tällä kertaa tosiaan sää helli Miniä, sillä viime vuonnahan satoi eikä kokemus sen vuoksi ollut niin kiva, kuin voisi olla. Nyt saatiin nauttia Ministä parhaimmillaan. Isla oli todella reipas ja "juoksi" melkein koko matkan itse tai kädestä pitäen. Joissain kohdissa edettiin sylissä kantaen, mutta pian hän halusi taas päästä juoksemaan. "Isla juoksee kovaa" oli päivän lause! :D Oli tosi hauskaa ja oli ihana nähdä Katjua kummityttönsä kanssa sekä Merituulia! Minimaratoonarit juoksivat maaliin Telia-areenalle, jossa he saivat mitalit kaulaan ja maalihuollosta eväät. Hetken aikaa istuttiin nauttimassa eväistä ja tunnelmasta maaliintulon jälkeen ennen kuin suunnattiin takaisin vanhempieni luokse ja syötiin siellä lounasta.




Laitoin Islan pian lounaan jälkeen päiväunille, sillä  pieni minimaratoonari oli aivan poikki kaikesta kokemastaan. Annoin hänelle ison halin ja kerroin, että pian äiti lähtee juoksemaan pitkää matkaa! <3 "Äiti juoksee" alkaa myös olla aika tuttu lause! <3




Itse aloin valmistautumaan kisaan, kun lapsi oli saatu nukkumaan ja tein vielä pientä kehonhuoltoa. Kroppa tuntui onneksi tosi hyvältä. Lounaaksi söin makaroonilaatikkoa (johon lisäsin vielä hieman suolaa) ja tankkailin koko lauantai-päivän kahteen asti reilusti vesi-urheilujuomasekoitusta. Vähän ennen kahta suuntasin kisapaikalle ja höpisin matkalla ig-storieseihin pahimpia jännityksiä ja pyysin tsemppiviestejä, joita sainkin (kiitos <3). Telia Arenan-pukkareissa (joihin meillä oli pääsy HCR Street teamin kautta) törmäsin Street teamin Piaan ja Sonjaan, jotka olivat myös lähdössä HCM:lle. Vaihdettiin kuulumisia ja höpistiin pahinta jännitystä pois. Itse avasin vielä pienen sipsipussin ja tankkailin suolaisia sipsejä ennen lähtöön siirtymistä. 




Lähdössä oli tiivis tunnelma ja ihanat kuuluttajat Katariina ja Lalle pitivät tunnelmaa upeasti yllä. Tehtiin aaltoa ja nostettiin käsiä ilmaan. Sää oli hiostava, mutta tuskin kukaan pystyi kuvittelemaan sitä, mitä olisi tulossa joidenkin tuntien päästä, vaikka säätiedotus siitä kertoikin. HCM:n kansainvälinen tunnelma korostui, kun ympärillä puhuttiin enemmän englantia, espanjaa, kiinaa ja muita kieliä kuin Suomea. Niin siistiä! Tällä kertaa juoksijoita oli 73 eri kansallisuudesta ja sen kyllä huomasi! Oli jotenkin todella liikuttunut fiilis lähdössä, olin niin iloinen ja ylpeä siitä, että nämä kaikki ihmiset olivat tulleet Suomeen ja Helsinkiin juoksemaan maratonin ja halusin heille parhaan mahdollisen kokemuksen Helsingistä. He taisivat saada kokemuksen koko rahan edestä..

Ja sitten, lähtölaskenta ja kuuluttajien toivotukset "hyvää matkaa". "Nähdään maalissa Telia-areenalla". Yleisön kannustus reitillä oli ensimetreistä alkaen aivan upeaa! Oli mahtavaa saada tsemppaushuutoja omalla nimellä (koska se luki numerolapussa) ja vetää high-fiveja lasten kanssa. Helteinen sää oli saanut todella paljon ihmisiä reitin varteen! 



Ensimmäinen kilsa meni ruuhkassa tarpoessa ja kesti hetken ennen kuin rytmi juoksuun löytyi. Olin päättänyt lähteä liikkeelle n. 5.50-5.45 vauhdilla, mutta tasaisen vauhdin löytäminen oli haastavaa ja huomasinkin juoksevani ensimmäisen kilsan jälkeen kilsavauhdit vaihdellen 5.36-5.55min/km kymmeneen kilometriin asti. Tiesin, että 5.45min/km keskivauhdilla juoksisin ennätyksen, mutta tiesin myös hyvin, että keli oli niin haastava, että kropan kuuntelu olisi tärkeämpää kuin ennätysvauhdissa pysyminen. Tämä ei mitä todennäköisemmin olisi ennätyskeli ainakaan itselleni, mutta lähdin kuitenkin alusta hakemaan ennätystä ja olin tyytyväinen kun juoksu kulki mukavasti. Lauttasaaressa ensimmäisellä kierroksella muistan, että kilometri 9 tuntui hetkellisesti vaikealta. Tuli hieman huono olo enkä saanut geeliä alas. Lähinnä ne vain ällöttivät. Mulla oli matkassa mukana Sportyfeelin geelejä, joita olen viime aikoina käyttänyt, mutta niiden makeus oli siinä kohtaa hieman liikaa. Ja piru muuten niiden avaaminen on vaikeata hikisillä käsillä! Sain kyllä myöhemmin vedettyä muutamankin geelin lisää, mutta en pysynyt niiden suhteen 7km välein suunnitelmassa, sillä ei vain uponnut. Muuten join kaikilla juomapisteillä (paitsi ekalla, joka oli ihan mielettömän ruuhkainen) vettä sekä urheilujuomaa. Käytin myös alkumatkasta sientä viilennykseen, kunnes vähän ennen puolikasta huomasin pudottaneeni sen. Damn. 

Lauttasaaressa oli muuten aivan upeaa kannustusta. Koko kaupunginosa tuntui olevan reitin varrella! Paljon lapsia ja aikuisia reitillä ja mummoja omilla parvekkeillaan. Ihan mahtavaa! Myös keskustaosuudella kohti Kaivopuistoa ja kääntöpisteessä Kauppatorin laidalla oli mielettömästi ihmisiä, joista sai kyllä voimaa jatkaa. Juoksu sujui edelleen hyvin ja kilsat 10-16 menivät 5.43-5.52min/km vauhdilla. Vaikeudet alkoivat sitten n. 19 kilometrin kohdalla aika yhtäkkiä. Helle alkoi tuntua ja aurinko porotti, kuumuus alkoi viedä voimia ja huomasin, että olo alkoi tuntua vähän hassulta. Hieman ennen puolikkaan mittauspistettä jo kävelin pienen hetken ja kuulostelin oloa. En missään nimessä halunnut tulla huonovointiseksi! Jos alkaisi voimaan huonosti, niin se sekoittaisi pakan aivan täysin, neste- ja suolatasapaino heittäisi härän pyllyä ja maaliin pääseminen olisi aika epätodennäköistä. Onneksi oksentaminen ei ollut edes lähellä, mutta olen vain tosi tarkka kuulostelemaan kroppaa ja reagoimaan signaaleihin. Vauhdin hidastaminen kuitenkin auttoi. 

Puolikkaan kohdalla olin ajassa 2.04:xx ja tiesin, että ennätystoiveet oli heitetty täysin romukoppaan. Toki se harmitti, sillä en ihan huvikseni jaksaisi näitä maratoneja tallata, hehe. Motivaatio oli kateissa ja jatkoin matkaa pohdiskellen keskeyttämistä Telia-arenan kohdalla, koska suoraan sanottuna koko homma oli ihan *erseestä. Juuri ennen kuin reitti menee Baanalle huomasin iloisen juoksijahahmon tulevan Ruoholahden suunnasta. Hän kiljui kovaan ääneen "Karooooo". Amandahan se siellä oli tulossa Street Runin viimeisille kilometreille. Juoksimme yhdessä Baanaa pitkin ja kerroin Amalle, että huonosti menee. Olo oli nihkeähkö ja matkaa oli edessä vielä vajaa puolikas, se tuntui ihan ylivoimaiselta. Ama tsemppasi mua kovasti ja kannusti jatkamaan kroppaa kuunnellen. En halunnut kauheasti puhua, koska se kulutti niin paljon energiaa, mutta henkinen tuki tuli todella tarpeeseen. Kiitos Ama! <3 Onnistuttiin näyttämään Marathonfoton kuvassa kuitenkin siltä kuin olisi mennyt ihan hiton paljon paremmin (no Amalla menikin!)! :D



Juoksimme yhdessä Töölönlahdelle asti, jossa tiesin siskoni ja Islan olevan kannustamassa. Pysähdyin hetkeksi heidän luokse, halasin Islaa kovasti ja sanoin siskolle, että en tiedä jatkanko enää pitkään. Hän sanoi, että tee niinkuin parhaalta tuntuu. Kävin ihan mieletöntä pään sisäistä taistelua jatkamisesta, koska tiesin, että voisin niin helposti keskeyttää maalin kohdalla ennen toiselle kierrokselle lähtemistä ja olla suhteellisen freesi. Olisi tullut juostua kuitenkin reilut 24km, hyvä pitkis. En halunnut juosta itseäni huonoon kuntoon siinä kuumuudessa. Ei se olisi niin tärkeätä. Halusin päästä ehjänä kotiin Islan luokse, koska oikeasti se oli ainoa asia, jolla oli lopulta eniten väliä. Ei maratonin loppuajalla tai läpijuoksulla.. (mulla valuu kyyneleet kun kirjoitan tätä...) 

Jatkoin kuitenkin juoksua kohti Telia-arenaa ja pysähdyin juomapisteellä n. 24km kohdalla käymään vessassa. Se helpotti oloa hieman. Join myös paljon, sillä välillä oli tullut vilunväreitä, vaikka olin nesteyttänyt itseäni mielestä tosi hyvin. Keli oli vain niin hiostava. Katri ja Milla olivat juomapisteen kohdalla kannustamassa (kiitos <3) ja heillekin huutelin, että nyt ei mene niin vahvasti. Jatkoin matkaa. Telia Arena-lähestyi ja jostain sain henkisiä voimia jatkaa matkaa toiselle kierrokselle. Ylitin oman ison henkisen muurini siinä kohtaa. Päätin, että voin edetä huoltopiste kerrallaan, niiltä pääsisi kuitenkin raatotaksilla tarvittaessa takaisin maalialueelle.

Annoin myös itselleni luvan kävellä välillä ja se helpotti sekä henkisesti että fyysisesti. Laitoin viestiä perheelleni whatsppin kautta ja kerroin, että nyt on vaikeata. 



He tsemppasivat kovasti ja käskivät kuuntelemaan kroppaa. Kuvasin myös ig-storieseihin videota ja manasin koko maratonin. Sain ihania tsemppiviestejä puhelimeen, luin niitä kävelyosuuksilla!:D Tesin, että vaikeat hetket kuuluvat tähän matkaan. Kyllä mä pystyn tähän.

Olo alkoi parantua sekä henkisesti että fyysisesti. Kävelin reippaasti ja juoksin ihan hyvällä vauhdilla juoksupätkät. Kilometrit tuntuivat etenevän suhteellisen nopeasti, vaikka kilsavauhdit painuivat reilusti 7min/km paremmalle puolelle. Kävely-juoksutaktiikka oli ihan super hyvä siinä kohtaa, enkä tuntenut itseäni yhtään "huonoksi juoksijaksi" vaikka kävelin välillä. Tein mitä parhaimman päätöksen itseni kannalta niin tehdessäni. 30 kilometrin kohdalla tiesin, että pääsen maaliin, aloin olla maratonin yläpuolella ja matka sujui mukavasti vuorotellen juoksua ja kävelyä. Kropan kanssa ei enää ollut mitään ongelmaa eikä jalkojen kanssa myöskään (niiden kanssa ei ollut mitään ongelmaa koko matkalla, toki loppua kohden alkoi perus maratonjäykkyys). Kuumuus oli vain tehnyt tepposet. Se mitä, en vielä tiennyt, oli se mitä kohta olisi tulossa...



Ennen Lauttasaaren siltaa kävelin hetken ja luin whatsapp-viestejä perheeltäni. Ne kertoivat myräkän iskeneen. Vilkaisin taakseni ja näin taivaan, jollaista en ole koskaan nähnyt. Niin mieletön myrskyrintama, joka lähestyi todella kovaa. Sanoin vieressä juoksevalle miehelle, että nyt kannattaa juosta. Myrsky iskee ihan kohta. Sitä ennen kuitenkin oli pakko ottaa kuva. 




Sain jalat alleni ja olin aika loppuvaiheessa siltaa, kun yhtäkkiä koko maisema muuttui valkoiseksi, alkoi sataa aivan kaatamalla ja myrskytuuli puhalsi vaakasuoraan niin kovaa, etten ole sellaista koskaan kokenut. Juoksin niin kovaa kuin jaloistani siinä hetkessä pääsin, sillä ainoa ajatus oli päästä karkuun ja maaliin niin pian kuin mahdollista. Onneksemme reitti kulki siinä kohtaa talojen välissä Ruoholahdessa, joten suojaan olisi jonnekin porttikongiin, rappukäytävään tai tunneliin päässyt sillä kohtaa reittiä, jos tarvetta olisi tullut. Ukkonen alkoi jyrisemään ja salamoita näkyi tiheään. Seurailin jatkuvasti tilannetta ja juoksin minkä jaloista pääsin. Ei pelottanut, mutta kokemus oli kuitenkin hurja. Jos ukkonen olisi tullut siinä kohdassa todella lähelle, olisin ehdottomasti mennyt johonkin suojaan odottamaan, niinkuin moni oli tehnytkin. Maratonloppuajalla ei olisi paljon väliä, kun kyse olisi omasta hengestä. Olin 37 kilometrin kohdalla, kun myrsky iski ja tuntui siltä, että seuraavat kilsat läpimärkänä kahlatessa isoissa lammikoissa olivat kisan nopeimmat, mutta jälkeenpäin katsottuna, eivät ne sentään olleet nopeampia kuin alku. Myrskyssä juokseminen oli hurjaa, mutta jollain tapaa se oli myös ihan mieletön kokemus. Luonto näytti voimansa todenteolla. Onneksi kenellekään ei sattunut mitään, sillä reitin varrella kaatui puita, lenteli telttoja ja vaikka mitä. Todella, todella mieleenpainuva kokemus. 40 kilometrin väliaikapiste oli kaatunut eikä siitä aluksi tullut väliaikaa. Perhe oli kuulemma huolestunut tästä hieman. Myrsky kuitenkin laantui päästessäni Töölönlahdelle n. 41 kilometrin kohdalle. Loppu oli pientä tihkusadetta. Tuntui epätodelliselta. Anteeksi, mitä juuri tapahtui? Oliko se unta? Ei ollut, sen huomasi reitin varrella tapahtuneesta tuhosta. 

Juoksin maaliin Telia areenalle juuri kun kuulin kuuluttajan kertovan onnellisesta tapauksesta maaliviivalla. Pietarilainen pariskunta (nainen oli ollut juoksemassa) oli mennyt kihloihin. Mies kosi häntä naisen saavuttua maaliin ja he olivat jännittäneet tuleeko nainen ylipäätään maaliin juosten vai keskeyttääkö kelin (tai muun) takia. Hän tuli juosten ja mies odotti maaliviivalla. Ahh, mitä rakkautta. Kyyneleet nousi silmiin. Juoksin areenalle ja etsin katseellani maalia. Tiesin onneksi missä se on aamun minimaratonin jäljeltä, mutta jäljellä oli vain ajanottomatot maassa. Maaliportti oli myrskyssä lentänyt pois paikoiltaan ja jouduttu ottamaan pois. 





4:33:20. Maalissa. Vihdoin. Läpimärkänä. Takana maraton, jota en unohda ikinä. Olo oli hieman hämmentynyt. Ei suuria tunteita. Jotenkin oli tapahtunut niin paljon, että kesti hetken käsittää mitä oikein olikaan tapahtunut ja tullut tehtyä. Hetken aikaa keräiltyäni ja laitettuani viestiä kotiin, että olen turvassa ja maalissa aloin käsittää suoritukseni arvon. Hiostavasta helteestä ihan uskomattoman hurjaan ukkosmyrskyyn, taistelin läpi sellaisten henkisten ja fyysisten esteiden läpi elämäni neljännellä maratonilla, että en voinut olla kuin ylpeä siitä, että pääsin maaliin. Ja ylpeä siitä, että kuuntelin kroppaani. Ja onnellinen, että olin turvassa. 



Sain mitalin kaulaani ja pian meinasin jäätyä pystyyn läpimärkänä sateessa. Onnekseni pääsin pian pukkareihin vaihtamaan kuivaa ylle. Huhhuh, mikä reissu. 

Jälkeenpäin lukiessani somesta ihmisten kokemuksia ymmärsin, että keli oli todella tehnyt tepposet monelle. Se oli todella haastava. Oman suorituksen arvo nousi entisestään. En missään nimessä tarkoita sitä, ettei maratonilla kannattaisi keskeyttää, jos siltä tuntuu. Todellakin kannattaa keskeyttää, jos tilanne sitä vaatii. Omalla kohdallani keskeytys olisi ollut enemmän henkisen kantin katkeamista, koska vauhtia hidastamalla olo parani tosi hyväksi. Sen takia olen iloinen, että taistelin sen henkisen muurin läpi. Oli sen arvoista. Ihan mieletön kokemus, jota en todella tule unohtamaan ikinä. <3 

Kiitos HCM, kiitos organisaatio ja vapaaehtoiset, lauantain maraton vaatii monelta ihan äärirajoille menemistä, kiitos kannustajat, kaikki te jotka olitte tsemppaamassa ja hengessä mukana. Sain teistä ihan mielettömästi voimaa! <3 Kiitos perhe! <3 Nyt on hyvä palautua hetki ja miettiä uusia haasteita. Maratonille tuskin lähden hetkeen ja hyvin todennäköisesti seuraava maraton on aikavälillä syyskuu-kesäkuu! :D Onneksi HCM on jatkossa toukokuussa. Näin voin sanoa tämän helle-ukkosmyrsky-maratonin jälkeen! 

Mite sulla meni jos olit HCM:llä tai Street Runilla? Haluan kuulla kokemuksia!! <3 

Jos jaksoit lukea postauksen tänne asti, niin kippis! Kiitos sulle! <3 Toivottavasti pystyin välittämään edes osan tunnelmista. 

-Karoliina

Seuraa Instagramissa/Facebookissa/Bloglovinissa

maanantai 7. elokuuta 2017

Kisaviikko: jännitys tiivistyy!

Huhhuh! Tätä viikkoa on odotettu ja se on vihdoin täällä. Nimittäin HCM-kisaviikko. Maratonviikko. Lauantaina pitäisi startata elämäni neljännelle maratonille ja ensimmäiselle Islan syntymän jälkeen. Jännittääkö? No arvatkaa vaan kuinka paljon! :D Tänään aamulla, kun heräsin ja tajusin, että nyt ollaan kisaviikolla, alkoi vatsassa samantien lennellä perhoslauma ja tunsin jännityksen kropassa.

#throwback HCM 2013: mun ensimmäinen maraton!
Jännitystä ehkä vähän lisää se, että mun selkä alkoi viime viikolla oireilla hieman samaan tapaan kuin keväällä, kun jouduin pitämään juoksutaukoa ja ravasin hieronnassa. Vihdoin osteopaatilla käynti toi helpotusta ja ratkaisun avaimia alkukesästä. Selän (lähinnä quadratus lumborum) ärtyminen johtuu tosiaan siitä, että lantion asentoni ei pysy juoksussa niin vakaana oikealta puolelta kuin sen pitäisi pysyä ja pieni kippaus aiheuttaa selälle turhaa kuormitusta. Ratkaisuna on lantion asentoa tukevien lihasten vahvistaminen (esim. vinot vatsalihakset, keskimmäinen pakaralihas jne.), jota olen pyrkinyt tekemään jatkuvasti ja nyt taas tehostetusti, kun pieniä ongelmia alkoi ilmetä juuri maratonia edeltävällä viikolla. Kävin hieronnassa ja sain onneksi kotikonsteilla (venyttelyllä, rullauksella ja pienellä jumpalla) kroppaa sen verran hyvään kuntoon, että lauantain juoksulenkki sujui onneksi mukavasti, mikä oli iso helpotus. 

Nyt maratonviikolla suunitelmissa on jatkaa kehonhuoltoa, tehdä pientä jumppaa nimenomaan core,pakara- ja lantio-osastolle, nukkua hyviä yöunia, antaa jaloille lepoa, syödä hieman enemmän hiilareita (mihinkään isompaan tankkaukseen en rupea, vaan syön viikon aikana aika normaalisti, lisäten hieman hiilareiden määrää), pitää nestetasapainoa yllä ja tehdä myös mielikuvaharjoituksia hyvin sujuvasta juoksusta! ;) Maraton kun vaatii ihan älyttömästi henkistä kanttia..ja pakko myöntää, että oma olo ei ole yhtään niin itsevarma, kuin oli viime maratonillani Kaarinassa. Silloin tiesin, että pystyn juoksemaan enkan. Nyt vain toivon sitä. Toisaalta taas, jos en juokse ennätystä, ei se maailma siihen kaadu. Maraton on niin pitkä matka, että monen asian pitää onnistua todella hyvin, että juoksusta tulee paras mahdollinen. Yhtälailla moni asia voi myös mennä pieleen. 

Menemme taas Islan kanssa kisaviikonlopuksi Töölöön vanhempieni luokse asumaan. Heiltä on lyhyt matka expoon ja kisapaikoille. Perjantaina olen taas apuna HCM/Street Run sometiimissa ja lauantaina aamulla olisi tarkoitus Islan kanssa mennä Minille. Lauantai-iltapäivällä on sitten mamman vuoro juosta! ;) Saa tulla kannustamaan maratonreitin varrelle, kaikki tsemppi ja kannustus on erittäin tervetullutta! <3 

En tiedä ehdinkö blogin pariin ennen lauantaita, mutta Instaan varmasti päivittelen maratonviikon kuulumisia! Tsemppiä kaikille HCM ja Street Run juoksijoille ja nähdään viikonloppuna! :) 

Jos haluat päästä maratonfiilikseen, aikaisemmat maratonkisaraporttini löytyvät tästä! :)

1.Helsinki City Marathon 2013: 4:14:28
2.Tukholman maraton 2014 4:11:28
3. Kaarinan syysmaraton 2014 4:03:50


-Karoliina



tiistai 1. elokuuta 2017

Kolme viikkoa kotona


Sunnuntai-iltana lähdettiin saaristosta ajamaan kotia kohti. Mieli oli hieman haikea, sillä saaristokesä oli aivan ihana ja 3,5 viikkoa meni tosi nopeasti! Haikeutta lisäsi ehkä myös se, että seuraavan kerran pääsemme Sollideniin vasta joululomalla. Mutta toisaalta kotiin palaaminenkin tuntui hyvältä ja kohtahan tässä suunnataan jo uusiin seikkailuihin. Nämä vajaat kolme viikkoa kotona ennen Espanjaan lähtöä tulevat menemään todella nopeasti! 



Viime viikonloppuna saimme vielä ystäväpariskunnan lapsineen kylään Houskäriin ja vietimme ihanan kesäisen viikonlopun täynnä mukavia aktiviteetteja ja sopivasti löhöilyä! Lapsilla oli hauskaa ja seuraa toisistaan ja meillä aikuisilla toki myös. Säätkin suosivat perjantaita lukuunottamatta, jolloin Houtskär sai jo pidempään kaivattua sadetta. Aurinko on paistanut sen verran kuumasti heinäkuun, että nurmikot alkoivat olla keltaisia ja mustikat metsässä niin pieniä ja kuivia, ettei niitä juuri kannattanut kerätä. Takaisin päiväjärjestykseen eli aurinkoiseen säähän palattiin kuitenkin lauantaina, joka vietettiin pitkälti saunan terassilla auringosta nauttien. Lapset polskivat altaassa ja laskivat mäkeä. Siinä riitti huvia kerrakseen. Illalla suunnattiin Näsbyhyn Skagen-ravintolaan syömään herkulliset hampurilaiset. Illalla lasten vihdoin nukahdettua saunottiin ja syötiin lisää herkkuja aikuisten kesken. Hehe. Kuka kaipaa loman jälkeistä arkeen paluuta myös syömisissä? Hep!








Kotiin palattuamme olen alkanut buukkaamaan kalenteriin ystävien näkemistä ja leikkitreffejä, sillä haluamme tietysti nähdä mahdollisimman paljon kavereita ennen lähtöä, vaikkakin moni on tulossa kyläilemään Madridiin meidän luokse. Toki tässä pitäisi myös alkaa tekemään pakkauslistoja ja miettimään asioita, joita on hoidettavana ennen lähtöä. Sinänsä on aika helppoa (ja toisaalta haasteellista), koska emme voi pakata mukaan kuin normaalit matkatavarat. Asunto, jossa asumme tulee olemaan kalustettu ja jotain tarvittavia hankintoja tulemme tekemään paikan päällä (enimmäkseen Islan tavaroita + lakanat, pyyhkeet jne.) Henri lähtee Espanjaan jo tällä viikolla ja on siis siellä jo, kun me Islan kanssa suuntaamme paikan päälle (hieman hikikarpalo otsalla mietin yksin taaperon kanssa lentämistä, mutta eiköhän siitä selvitä!). Helpottaa varmasti, kun hän on saanut jo hoidettua juoksevia asioita siellä ja on tutustunut jonkun verran meidän uuteen kotiympäristöön. 

Ennen Espanjaan lähtöä luvassa on kuitenkin yksi "pikku juttu" eli HCM ensi viikolla! Juuri sopivasti alkoi hieman oikean jalan it-jänne kiukuttelemaan, mutta eiköhän se siitä. En ole ainakaan vielä kovin huolissani. Se sai kuitenkin varaamaan ajan hierontaan torstaille ja toivottavasti siitä ja omista kotikonsteista on apua. 

Tällä viikolla tosiaan koitan palata arkeen syömisten suhteen (en ole uskaltautunut vaa´alle loman jälkeen..) ja treenit jatkuu normaalisti! Suunnitelmissa on 3 juoksulenkkiä ja muutama lihaskuntotreeni. Toivottavasti tuo it-jänne ei muuta suunnitelmia..

Mukavaa alkanutta elokuuta! Onko muita arkeen palanneita? :)

-Karoliina



keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Kohti Helsinki City Marathonia

2,5 viikon päästä koittaa mun neljäs maraton, HCM. Kun ajattelenkin asiaa, niin vatsassa alkaa pyöriä perhosia ja jännitys kohoaa. Viime maratonista on jo sen verran aikaa (2,5 vuotta ja välissä raskaus + vauvavuosi), että maratonin juokseminen tuntuu todelliselta haasteelta juoksun saralla.




Ihan helpoin mahdollinen ei ole ollut matka maratonille, sillä huhti-toukokuu meni hyvin vähillä juoksuilla selkäongelmien takia. Onneksi nyt kesä-heinäkuu on sujunut paremmin ja kroppa tuntuu olevan kunnossa. Olen päässyt juoksemaan säännöllisesti (2-3 kertaa viikossa). Viivalle asetun taskussani kaksi maratonille valmistavaa puolimaratonia (HHM & Paavo) sekä kaksi yli puolimaratonin pituista pitkistä (24,4km ja 27km) ja toki lukuisia lyhyempiä lenkkejä ja lihaskuntotreenejä. Hetkittäin mietin, olisiko pitänyt juosta enemmän pitkiksiä, mutta toisaalta tiedän, että sitä on ihan turha tässä kohtaa jossitella tai harmitella. Näillä mennään. Uskon, että peruskestävyys riittää, mutta vauhdista en ole niin varma. Haaveilen edelleen omasta ennätyksestä (alle 4:03:50) ja sitä lähden tavoittelemaan, mutta maraton on niin pitkä matka, että tässä vaiheessa on mahdotonta sanoa kuinka käy. Paljon tulee varmasti vaikuttamaan myös sää HCM-päivänä. Niin toivon, ettei silloin hätyytellä hellerajoja, kuten useina vuosina. 

Täällä saaristossa on onneksi jo tullut totuteltua jonkun verran lämpimiin juoksukeleihin

Tavallaan tuntuu siltä kuin olisi ihan ensimmäistä kertaa menossa maratonin lähtöviivalle. Olin aika autuaasti unohtanut, miltä tuntuu juosta piiiiiitkiä lenkkejä ja kuinka tietyn kilometrimäärän ylittäessä epämukavuuden tunne hiipii kehoon ja siihen pitää vain tottua ja jatkaa juoksua, vaikkei se enää tunnukaan niin ihanalta ja kevyeltä. Erittäin hyvää harjoitusta mulle, joka rakastaa juoksussakin mukavuusalueella pysymistä. 



Eilen juoksin tuon pisimmän lenkin ennen HCM:ää täällä saaristossa, 27 kilometria. Se sujui itseasiassa vähän helpommin kuin tuo pari viikkoa sitten juostu reilut 24 kilometria. Johtui ehkä siitä, että mulla oli musiikkia (yleensä aina juoksen ilman) ja vaihtelin hieman juoksumaisemia. Tavoitteena oli juosta kaikki mahdolliset pikku hiekkatiet, joita täältä saarelta löytyy ja aika lähelle pääsin! ;) Vielä jäi tienpätkiä, joten olisi varmaan pitänyt juosta se 30km kuitenkin. Kroppa toimi ihan hyvin ja otti vastaan nesteet ja geelit, vatsan kanssa ei onneksi ollut ongelmia (toki maratonilla olisi vielä 15km matkaa) ja juoksu kulki. Tosin en ollut lähelläkään tavoitevauhtia enkä edes yrittänyt sinne puristaa. Jätetään ne vauhdit  reserviin maratonille! ;) 

Kaiken kaikkiaan siis innolla ja kutkuttavalla jännityksellä kohti maratonia. Nyt palauttelen pitkästä lenkistä ja sitten ohjelmassa on lyhyempiä lenkkejä, lihaskuntotreenejä ja lihashuoltoa ennen maratonia. 

Jos olet juossut maratonin/maratoneja, mikä on sun paras vinkki/neuvo maratonille? :) Ja HCM:lle menijät; mikä fiilis?

Ihanaa viikon jatkoa! 

-Karoliina 

Seuraa Instagramissa/Facebookissa/Bloglovinissa




torstai 20. heinäkuuta 2017

Saaristokesä 2017

Ollaan oltu täällä saaristossa tänään tasan kaksi viikkoa. Henrillä alkoi työt jo maanantaina, joten hän palasi kaupunkiin, mutta me jäätiin Islan kanssa tänne nauttimaan saaristokesästä vanhempieni ja koirien kanssa. Mikäs täällä ollessa, kun suurimmaksi osaksi on aurinko paistanut, kuten "Pohjolan Mallorcalla" kuuluukin! ;) Pohjolan Mallorca on toki täysin vitsi, jonka isäni on keksinyt, mutta välillä se oikeasti tuntuu pitävän paikkansa. Täällä tosiaan tuntuu paistavan useammin kuin monessa muussa paikassa! Tervetuloa siis vaan käymään Houtskariin kesällä! :) 





Päivät täällä kuluu nopeasti! Aamulla heräillään yleensä 7-8 välillä ja aamutoimien jälkeen suunnataan tekemään aamiaista. Aamiaiset on täällä lähes aina parempia kuin kotona, sillä kaikenlaista herkkua löytyy. Marjoja, hedelmiä, kananmunia, leipää, jogurttia..nam nam. Tänään äiti yllätti meidät paistamalla pannareita! Herkkua! Aamiaisen jälkeen hengaillaan tovi ennen kuin lähdetään koirien kanssa kävelylle, jonka jälkeen usein jatketaan ulkoilua pihalla tai suunnataan saunan terassille nauttimaan auringosta. Islan lempipuuhaa pihalla on laskea mäkiä (eli kallioita alas) ja voitte vaan kuvitella, kuinka monet housut on jo saatu puhki. Uh..Lapsi tarvitsisi liukumäen, mutta jos lupaatte olla hänelle kertomatta niin sellainen on tulossa!;) 

Toinen Islan lempipuuha täällä on "uiminen" eli läiskyttely omassa altaassa, jossa hän viihtyy leikkimässä melko pitkiäkin aikoja. Viimeisen kuukauden aikana taaperon sanavarasto on kehittynyt ihan mielettömästi ja tällä hetkellä tulee jo paljon 3-4 sanan lauseita! Ihan mielettömän hauskaa seurata tuota kehitystä! <3 




<3

Aamupäiväulkoilujen jälkeen syödään lounasta ja hengaillaan hetki ennen päikkäreitä. Usein hengailuaikoina Isla katselee suosikkiaan seikkailija Doraa, josta hän on oppinut todella paljon uusia sanoja. Päikkäriaikoina olen itse usein tehnyt oman treenin, ottanut rennosti tai tehnyt töitä. Kesällä töitä on ollut hieman vähemmän, mikä on sopinut hyvin, sillä päikkäriaikoja on houkutellut käyttää muihinkin juttuihin, kuin koneella istumiseen näillä keleillä! :) 





Treenaamaan olen päässyt täällä aika kivasti kiitos lapsenvahtien! <3 Treenit ovat koostuneet joko juoksulenkeistä tai circuit-treeneistä saunan terassilla. Siskoni tuli yllättäen tänne käymään tiistaina (ei tiedetty kukaan, että hän on tulossa!) ja hänen kanssaan tehtiin eilen treeni yhdessä, joka sisälsi muun muassa burpeeta, kyykkyhyppyjä, askelkyykkyhyppyjä, hyppyjä portaille ja erilaisia core-liikkeitä. Huhhuh! Hauskaa oli treenata yhdessä. 

Päikkäreiden jälkeen ollaan syöty välipalaa ja ulkoiltu taas tai lähdetty käymään kylillä asioilla. Illalla syödään ja saunotaan. Sinänsä taaperon kanssa rytmit menevät hyvin samalla tavalla kuin kotonakin ja luovat sen tietyn päivärytmin. Viime viikonloppuna, kun meillä oli täällä kavereita kylässä rytmit menivät hieman sekaisin, mutta sitähän ne juhlat teettää. Oli ihanaa saada kavereita tänne kyläilemään! <3 Meitä oli 9 hengen porukka täällä ja hauskaa oli! 

Saaristokesää on vielä onneksi jäljellä reilu viikko. Kun palaamme kotiin alkaa varmasti todellisuus iskeä aika pian, sillä Madridiin lähtö lähestyy..täällä en ole kauheasti sille uhrannut ajatuksia, mutta vähitellen pitää alkaa miettiä, mitä kaikkea on tehtävä ennen lähtöä. Mutta sitä ennen nautitaan kesästä täällä Sollidenissa! <3 Toivottavasti tekin olette nauttineet kesästä siellä missä olettekin! :) 

Ihanaa pian alkavaa viikonloppua!

-Karoliina


torstai 13. heinäkuuta 2017

Tehokas kesätreeni & pisin pitkis 2,5 vuoteen!

Hei, suuri kiitos kaikille teille, jotka kommentoitte edelliseen postaukseen tai otitte yhteyttä sen tiimoilta! <3 Ihanaa, kun niin moni on mukana iloitsemassa meidän ulkomaankomennus-mahdollisuudesta ja haluaa seurata mukana tätäkin elämänvaihetta! <3

Tänään palataan taas blogin "juurille" ja liikuntajuttuihin! Haluan jakaa teille maanantaina tekemäni treenin, joka sopii loistavasti mökkitreeniksi. Sen voi tehdä joko sisällä tai ulkona. Välineiksi tarvitaan jumppamatto (ei pakollinen) ja käsipainot. Jos niitä ei löydy, treenin voi tehdä ilmankin, jolloin ensimmäisessä liikkeessä jättää työnnön ylös pois ja tekee vain peruskyykkyjä. 

Aloita verryttelemällä noin 5 minuuttia vapaavalintaisesti ja tee sitten tämä circuit 3-4 kertaa. 
  • Kyykky + työntö ylös (käsipainot käsissä) x20


  • Burpee x10
Burpee alkuasento
  • Askelkyykky taakse +polven nosto x15 (puoli)


  • Kyykkyhypyt x15

  • Lankku + jalat auki hypyt (plank jacks) x15


Tämä oli tosi hyvä setti ja varsin rankka! Tulee treenattua koko kroppaa, sillä liikkeet ovat sen verran kokonaisvaltaisia. Kannattaa kokeilla! Treenin jälkeen kevyt loppuverkka ja venyttelyt! :) Lisäksi tein itse vielä hieman lisää vatsalihaksia. Kiitos kuvista Hanzille!<3


Eilen keskiviikona vuorossa oli juoksutreeni, kun kävin juoksemassa pisimmän pitkiksen sitten viime maratonin, jonka juoksin lokakuussa 2014! <--Tuo kisaraportti on muuten inspiroivaa luettavaa näin jälkeenpäin(kin)! 

Söin aamulla reilun aamiaisen ja tankkailin urheilujuomaa. Juoksemaan lähdin vähän 10 jälkeen. Tavoitteena oli n. 24 kilometria ja olin suunnitellut juoksevani edestakaisin hiekkateitä täällä saarella. Täältä meidän kesäpaikasta on n. 4 kilometria matkaa lossille, joten periaatteessa kolme kertaa edestakaisin lossille toisi mulle sen 24 kilometria. Tiesin, että homma kävisi varmasti aika tylsäksi jossain kohtaa, mutta toisaalta tulisipa harjoiteltua henkistä kanttia myös samalla! :) 


Lähdin liikkeelle aika rauhallisella vauhdilla ja pyrin löytämään sellaista sopivalta tuntuvaa pitkisvauhtia ja se asettuikin n.6.10min/km tienoille. En pysäyttänyt kelloa missään vaiheessa, joten loppuajassa on myös kaikki juoma/vessa/selfietauot mukana. Sää oli suhteellisen lämmin, mutta ei onneksi kuuma. Täytyy sanoa, että tänä kesänä on kyllä ollut maratonharjoittelun kannalta aika otolliset kelit Suomessa! Usein heinäkuu on ollut itselleni todella haastava juoksukuukausi, koska en nauti suuresti kovin kuumassa kelissä juoksemisesta. 


Ensimmäinen kerta edestakaisin lossille meni hyvin ja törmäsin loppuvaiheessa vanhempiini (isäni nappasi yllä olevan kuvan), koiriin sekä Henriin ja Islaan, jotka olivat kävelyllä. Kävin pikaisesti kierroksen lopussa vessatauolla ja tankkaamssa vettä  ja jatkoin matkaa. Viimeisellä kierroksella vaihdoin reittiä hieman vaihtelun vuoksi. Juoksu kulki ihan mukavasti, mutta kyllähän se jaloissa alkoi jo vähän tuntua 20 kilometrin jälkeen. Näin pitkät lenkit eivät tosiaan ole mulle mitään arkipäivää ja rehellisesti on sanottava, etten enää erityisemmin nauti juoksusta, kun mennään yli puolimaratonin mittaiselle matkalle. Toki sitten kun kroppa ja jalat taas tottuu pidempiin matkoihin, niin juoksukin tuntuu varmasti kivemmalta. Miksi sitten haluan lähteä juoksemaan maratonia elokuussa? Koska, haluan haastaa itseäni! 


Jossain vaiheessa reissua vaihtui panta lippikseen ja toppi urheilutoppiin..
Nyt tuntuu siltä, että tämä on juuri sopiva hetki haastaa itsensä taas maratonille. Viime vuonna, kun oli vauvavuosi maraton tuntui ihan älyttömältä matkalta ja ajatuskin näin pitkistä lenkeistä puistatti kaiken väsymyksen keskellä. Tässä onkin muistettava se, että eri elämäntilanteissa sopii erilainen liikunta ja erilaiset liikuntahaasteet! :)

24,2 kilometria, check! Nyt on tasan kuukausi HCM:ään ja suunnitelmissa on juosta vielä ainakin yksi yli puolimaratonin pituinen lenkki ja lyhyempiä reippaampia lenkkejä lihaskuntoharjoittelua ja lihashuoltoa unohtamatta. 

Miten teidän kesätreenit sujuu? Kuka muu on tulossa HCM:lle tai harjoittelemassa jollekin muulle maratonille? :)

-Karoliina